Luonto on vielä meidän

Parasta koulussa olivat välitunnit ja kotimatka, joka kulki sammaleisten kallioiden, polkuja pitkin kotiin.

En tiennyt tuolloin, että luonto kasvattaa ja kuntouttaa.

Nyt 2020 luvulla puhutaan ennaltaehkäisevästä, kuntouttavasta luonnosta miten on tehty tutkimuksia, kuinka mieli- ja tasapaino parantuvat metsässä.

Viimeisimpänä on tutkittu, että oppiminen luonossa on tehoksasta, eikä pelkästään  mielelle kuin motoriikale.

Itselläni on valtava  aukko suomalaisesta kasvatuksesta vuosilta 1990-2005.

Mutta tämä 2020 kokonaisvaltainen kasvatus luontoa arvostaen ja kunnioittaen sopii minulle oikein hyvin.

Sillä juuri aikuisuuden kynnyksellä naureskelin mummon kutomille maitopussimatoille ja limsapullon korkkitiivisteistä tehdyille pannualusille.

Silloiset itsestäänselvyydet luonnossa liikkumisesta ja kierrätyksestä hukkuivat 1980 luvin neonvaloijen ja olkatappausten kerta kunnan kaatopaikalle.

Nyt 2020 luvulla alamme olemaan siinä pisteessä, mihin kierrätyksessä jäimme, ennen kun nousukausi ja kertakäyttökulttuuri meidät imaisi.

Jokainen käyttämätön luonnonvara nyt ja jo käytetyn luonnonvaran kierrättäminen uudelleen on askel tasapainoisempaa maailmaa.

Vielä ei ole ollenkaan myöhäistä.

Samalla kun, palaamme takaisin luontoon kiertotalouden innoittamana, on aika pohtia luotosuhdettamme kokonaisuudessaan.

Lapsuudessa oli luonevaa tehdä käpylehmiä. Luontotukihenkilönä toimivat vanhemmat ja isovanhemmat.

He eivät tosin tienneet olveansa moisia.

Askolalaisena tahdon olla löytämässä kanssasi kauniin luontomme lisäksi, sen uudelleen käytettään materiaalin, jonka heitin kertaallen pois.

Sillä tuo kertaalleen heitetty materiaali on uudelleen uuden raaka-aine, mahdollisuu, työpaikka ja  matka tulevaisuuteen.

Kirjoittaja Anna-Mari Eloranta