Valtuustoaloite varhaiskasvatushenkilökunnan työvaatehankitojen tukemisesta

VAltuutettumme Aini Kares-Salonen jätti valtuuston kokouksessa 16.11.2021 aloitteen:

Suomessa on uskomattoman arvokas järjestelmä, jonka nimi on varhaiskasvatus, tutummin päivähoito. Nämä koulutetut ammattilaiset huolehtivat jälkikasvustamme, kun tarvitsemme lapsille hoitopaikan.

Kuitenkin palkkaus on tällä äärimmäisen tärkeällä ryhmällä hävettävän huono valtakunnallisella tasolla. Päiväkodeissa aikuiset syövät lasten kanssa esimerkin ja kasvatuksen vuoksi ja syövät samaa ruokaa lasten kanssa. Tämä ateria on henkilökunnalle maksullinen. Lisäksi vaka-ammattilaiset joutuvat ostamaan ja huoltamaan omasta pussistaan kaikki töissä käytettävät vaatteet. Pelkät ulkovaatteet ja kengät maksavat jopa useita satoja euroja. Näin siksi, koska päiväkodeissa ulkoillaan säässä kuin säässä ja kestävät sekä laadukkaat vaatteet maksavat!

Me allekirjoittaneet haluamme tukea Askolan kunnan varhaiskasvatuksen henkilökuntaa ja pyydämme tekemään selvityksen vaatekorvausrahan kertaluonteisesta maksamisesta varhaiskasvatuksen henkilökunnalle jokaisen toimikauden alussa. Esimerkiksi lukuvuoden alun ensimmäiseen palkkaan voisi tulla 100€ lisäkorvaus vaatehankintoja varten.