
Askolan demarit ovat jättäneet valtuustokaudella 2017-2021 ahkerasti valtuustoaloitteita, yhteensä yli 30 aloitetta!
Aloitteissa on puolustettu ja kehitetty mm. lasten ja perheiden hyvinvointia, kylien palveluja, vapaa-ajanpuitteita ja kuntalaisten viihtyvyyttä ❤️
Osa aloitteista on torpattu alkuunsa ja osa aloitteista on saanut alulle suuria muutoksia! 💪
Askolan demareiden jättämät valtuustoaloitteet vaalikaudella 2017-2021
ALOITTEET VUONNA 2017
Ison Pirtin urheilukentän ehostus
Aloite vuonna 2017: Kunnostukseen budjetoitiin, myöhemmin isommasta investoinnista luovuttiin.
Aloite vuonna 2021: Aloite Pirtin kentän kunnostuksesta jätettiin uudelleen.
Joulukuusi kirkonkylän torille
Kuntalaiset alkoivat järjestää vuotuista kuusijuhlaa talkoovoimin.
Koulukyytijärjestelmän parantaminen esikoululaisille
Sivistyslautakunta totesi ettei määrärahoja toimintaan ole osoitettu.
Huuvari-Särkijärven urheilukentän parantaminen
Investoinnin toteutus taloussuunnitelmassa on siirtynyt suunnitelmavuosissa eteenpäin.
Seminaarien ja iltakoulujen aineistojen toiittaminen valtuutetuille ja varavaltuutetuille
Toimintaa kehitettiin.
Sähköautojen latauspisteiden edistäminen
Vaihtoehtoja selvitetty.
ALOITTEET VUONNA 2018
Coorin hoitotoimenpiteistä tiedottamisen kehittäminen
Esteetön luontopolku
Takajärven maastoonTekninen lautakunta selvitti, ettei luontopolun muutokset ole mahdollisia todetuista vaaratekijöistä johtuen
Alle 25 -vuotiaiden nuorten maksuton ehkäisy
Maksutonta ehkäisyä alettiin tarjoamaan vuodesta 2018 lähtien
Kuntalaisten muistaminen
Vuonna 2018 100 vuotta täyttäneitä kuntalaisia muistettiin lahjalla sekä 90 ja 95 -vuotiaille järjestettiin kahvitilaisuus.
Kyläkoulujen tilanteen ”jäädyttäminen” siten, ettei valtuustokaudella puututa koulujen tilanteeseen.
> Kyläkoulut säilyivät, osana talouden tasapainottamisohjelmaa valtuusto päätti vähentää Juornaankylältä yhden opettajan
Kunnan virkistysalueiden osoite- ja opastekyltit
Kylttejä lisättiin
Lastentarhanopettajien kilpailukyky
Kilpailukykyä tarkasteltiin osana tehtävien vaativuuden arviontiprosessia
Huuvari-Särkijärven alueen oikeusvaikutteisen osa-yleiskaavan laatimisen käynnistäminen
Aloite huomioidaan seuraavan kaavoitusohjelman päivityksen valmistelussa.
Palveluseteleiden käyttöönotto: Kuntalisän laajentaminen lasten päivähoitojärjestelyissä työssä käyville vanhemmille.
Sivistyslautakunta totesi kunnan maksavan yksityisen hoidon kuntalisää
Kuusilinnan päiväkodin vapaan kapasiteetin hyödyntäminen
Itä-Askolan toiminnan järjestelyjä tarkasteltiin uudelleen. Toiminnan kehittämisessä otettiin huomioon asiakastyytyväisyyskyselyn tuloksia toiminnan kehittämisen tueksi. Kuusilinnan toiminta siirtyi lopulta Tammenterhon toimipisteeseen.
Kokouskutsujen lähettäminen aikaisemmin
Kokouskutsukäytäntöjä tarkasteltiin
Nimenhuuto kokouksen alussa
Käytäntöjä tarkasteltiin
Perintö: Kuntalaisten kunnalle osoittamien perintölahjoitusten (esim. yli 50 000€) antajille maksaisi hautakiven, kaiverruksen ja 10 vuoden hoitokulut.
Käytäntöä tarkasteltiin vuoden 2020 talousarvioon
Metsäpäiväkoti Askolaan
Asia otetaan huomioon toiminnan kehittämisen mahdollisena kohteena
Hyvä hallintotapa: Säästöehdotusten vienti lautakuntiin ennen valtuustoa.
Perusopetusryhmien koot: Ryhmäkokojen laskeminen.
Ryhmäkokoja seurataan, vuonna 2018 ryhmäkokojen todettiin olleen 18-23 oppilaan välissä.
Juornaankylän koulun jatkuminen 3 -opettajaisena
Sivistyslautakunta päätti jatkaa 3 -opettajaisena. Valtuuston päätöksellä osana talouden tasapainottamisohjelmaa opettajien määrä supistettiin kahteen.
Hankintarajojen laskeminen
Hankintarajojen todettiin olevan lautakuntien määriteltävissä.
ALOITTEET VUONNA 2019
Lautakuntien/ hallituksen kokouksissa eri toimialojen asiantuntijoit
Todettiin, että lautakunnat ja kunnanhallitus voivat pyytää kokouksiinsa asiantuntijoita
Maaseudun elävöittämisrahat julkisenliikenteen lisäämiseen
Joukkoliikenteelle varatut määrärahat katsottiin riittäviksi
Valtionosuuksien korvamerkintä esi- ja perusopetuksen yksiköihin: täten takaamaan myös Juornaankylän koulun kolmiopettajaisuutta
Sivistyslautakunta katsoi ettei korvamerkintä ole mahdollista
Juoksuportaat Askolaan
Vuoden 2021 investointisuunnitelmassa rakentaminen on suunnitteilla vuodelle 2022
Urheilijoiden palkitseminen
Todettiin sivistyslautakunnalla ja kunnanhallituksella olevan mahdollista palkita ansioituneita urheilijoita hakemusten perusteella
Lasten ja nuorten kuuleminen Askolan kunnassa: Lapsivaikutusten arvionnin käyttöönotto
Päätettiin ottaa käyttöön lapsivaikutusten arviointi, jota valmistellaan käyttöönotettavaksi vuoden 2021 aikana
ALOITTEET VUONNA 2020
Vastuullinen kesätyö: Nuorten työllistämisen lisääminen kunnassa.
Käsittely kesken.
ALOITTEET VUONNA 2021
Avoimen varhaiskasvatustoiminnan kehittäminen Askolassa
Käsittely kesken.
Avoimemman ja osallistavan päätöksenteon lisääminen
Käsittely kesken.
Ison Pirtin urheilukentän peruskorjaus ja kehittäminen
(hieman vastaavan aloitteen jätimme myös vuonna 2017)
Käsittely kesken.

Jaa tämä artikkeli